Facebook Twitter Email Pinterest

Ralli SM -sarjan kalenteri kaudelle 2026 – Seitsemän osakilpailua, mukana uusia osakilpailuja ja paluun tekeviä järjestäjiä

06.05.2025 / Ralli SM / Viestintä

Ralli SM -sarjassa tullaan kaudella 2026 kilpailemaan aikaisempien vuosien tapaan seitsemän osakilpailua, joista kolme talvella ja neljä kesäkaudella. Ilahduttavaa on se, että mukana on kaksi täysin uutta järjestäjää SM-tasolle ja myös ”paluumuuttajia” aikaisemmilta kausilta.

Hakemuksia sarjan osakilpailujen toteuttamiseen vastaanotettiin yhteensä 9 kappaletta, joista AKK:n Rallin Lajiryhmä yhteistyössä sarjajärjestäjä AKK Sports Oy:n kanssa sai rakennettua varsin mielenkiintoisen kokonaisuuden. 

Kausi avataan tammikuun puolessa välissä Mikkelissä, josta siirrytään perinteiseen Rovaniemen Arctic Lapland Rallyyn. Talvikausi saadaan päätökseen helmikuun lopulla Etelä-Suomessa perinteisen Riihimäkirallin merkeissä. 

Kesäkausi avataan nykymuotoisen SM-sarjan tulokaskilpailulla Imatralla toukokuussa, josta kausi jatkuu kesäkuun puolessa välissä Jyväskylän osakilpailulla, joka toteutetaan nyt ensimäistä kertaa kesäkilpailuna. Kesätauon jälkeen kausi jatkuu elokuussa Kiteen osakilpailulla, joka palaa välivuoden jälkeen kalenteriin. Kausi päätetään jälleen uuteen osakilpailuun Porvoossa, joka tarjoaa varmasti mielenkiintoisen finaalin eteläsuomalaisilla sorateillä.

Kauden 2026 Ralli SM-kalenteri:

  • 16.-17.1.                       Mikkeli (Mikkelin Urheiluautoilijat)
  • 29.-31.1.                       Rovaniemi (Rovaniemen Urheiluautoilijat)
  • 27.-28.2.                       Riihimäki (Riihimäen Urheiluautoilijat)
  • 22.-23.5.                       Imatra (Imatran Urheiluautoilijat)
  • 12.-13.6.                       Jyväskylä (Jyväskylän Urheiluautoilijat)
  • 14.-15.8.                       Kitee (Keski-Karjalan Urheiluautoilijat)
  • 25.-26.9.                       Porvoo (Porvoon Seudun Urheiluautoilijat)

Lisätiedot: 

Henrik Frank, Lajivastaava, 040 534 9977, henrik.frank@autourheilu.fi

Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa